Perhekahvilassa 2020. Kylämummo Airi ilahduttaa lapsia ja aikuisia läsnäolollaan kahvilassamme.

Paikallisyhdistyksen toiminta

Retket

Korona on rajoittanut retkien toteuttamista viimeisen vuoden ajan. Aiemmin on vierailtu mm. Jyväskylässä Leo's leikkimaassa ja Kuopion Eläinpuistossa. Retkeä suunnitteillä kesälle 2023.

Tapahtumat

Keväällä 2022 järjestettiin Kevätkekkerit. Myös kirpputoritapahtumaa koetettiin järjestää, mutta myyjiä valitettavasti ei löytynyt riittävästi.

Viime vuosina yhdistys on järjestänyt mm seuraavanlaista toimintaa:

Yksi suosituimmista tapahtumista on aina koko perheen retket. Näitä tehdään vuosittain eri kohteisiin ja jäsenenä saa tuntuvan alennuksen. Paikallisyhdistyksenä tarjoamme lasten konsertteja ja teattereita sekä elokuvanäytöksiä alennettuun hintaan vaihdellen kohdetta. Kirpputoritapahtumia on usein ollut keväällä ja syksyllä sekä ajoittain myös äideille oma virkistäytymishetki. Osallistumme myös kesäisin Suonenjoen liikennepuiston valvontaan.

Taustalla lahjoitetaan stipendejä, tuetaan tapahtumia sekä tehdään yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa muun muassa jäsen etujen muodossa. 

Perhekahvila